Laitsessa on rauhallista. Poissa kaupungin melusta, mutta silti niin lähellä Tallinnaa, että siellä asuvat ystävät voivat tulla perille puolessa tunnissa. Kesällä on aamuisin nurmikolla kastetta ja linnut laulavat pihalla. Terassilla aamukahvia juodessa tai muuten vain riippumatossa loikoillessa aika pysähtyy hetkeksi. Syksy on värikäs, talvella on laajat lumihanget kuin lapsuudessa maalla isoäidin luona, ja keväällä – silloin kaikki on niin vihreää ja raikasta. Teillä ja pelloilla näkee metsäkauriita ja kettuja, toisinaan hirviäkin.

Talo itse kiehtoi isäntäänsä ensimmäisestä vilkaisusta alkaen pysyvästi, sillä tämä valtavan kokoinen ja ihmeen kauniista graniittikivistä rakennettu muinainen kaunotar ei jätä ketään kylmäksi. Nykyisin se seisookin kauniimpana kuin koskaan ja sen ympärillä ja sisällä on vilkasta toimintaa.

Näiden kahden kauneuden vuoksi – maaseutuelämän kauneuden vuoksi ja talon itsensä kauneuden vuoksi isäntä valitsikin tämän paikan perustaakseen jotakin poikkeuksellista. Ja vieläkin enemmän. Että olisi paikka, jossa kaikilla olisi hyvä käydä lataamassa akkujaan. Jotta olisi olemassa paikka, jossa vain olla, olla ja olla.